TARINAMME

Morten Wang perusti Den4Dogsin Norjassa 2003 tarjotakseen turvallisen tilan kauppojen ulkopuolella odottaville koirille ja koirien omistajille. Morten halusi viettää enemmän aikaa rakkaan koiransa kanssa myös ostoksia ja muita arjen askareita hoidettaessa, mutta koiran jättäminen ulkopuolelle odottamaan huolestutti, sillä tuntemattomat saattoivat ruokkia tai silittää koiraa, koira voitaisiin varastaa ja huonossa säässä koirankin on kurja odottaa ulkona. Erään kerran myös kaupan ulkopuolelle odottamaan jätetty peloissaan oleva koira myös melkein puraisi Mortenin tytärtä. Den4Dogs syntyi tarpeesta varmistaa sekä ihmisten että koirien turvallisuus. Yritys ja sen henkilöstömäärä ovat kasvaneet vuosien mittaan, ja tällä hetkellä palvelua voi käyttää Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa. Toimintaa on tarkoitus laajentaa myös muihin maihin 2019-2020.

Visio
Turvallinen ja onnellinen ympäristö sekä koirille että ihmisille. Koiralle parasta aikaa on oman ihmisen kanssa vietetty aika, ja nykyään koirat voivat ovat tervetulleita yhä useampaa paikkaan yhdessä omistajansa kanssa. Koirat eivät kuitenkaan vielä pääse aivan kaikkialle, ja niiden on usein odotettava oven ulkopuolella. Monet korien omistajat ja hoitajat ovat syystäkin huolissaan koirastaan esimerkiksi kaupassa käydessään. Den4Dogsin alkuperäinen palvelu maksimoi yhdessä koiran kanssa vietettävän turvallisen ajan ostoksia ja muita asioita hoidettaessa.